Täällä meidän nurkilla on satanut joka ikinen yö tällä viikolla. Ajattelin siis, että todennäköisesti jänistä ei löydy tänään joten päätin jo eilen että päästän kaikki kolme koiraa metsään yhtä-aikaa tänä aamuna.

Koska haut ovat viime aikoina sateen takia venynneet useamman tunnin mittaisiksi sekä Biggellä että Ineksellä luulin metsäretkestä syntyvän ulkoilulenkkiä. Varmuuden vuoksi ripottelin koiria pitkin metsää  ajatuksella että: hakekoon jokainen tänään tahollaan ja noukin ne sitten vuorotellen autoon kotiin vietäväksi.

Eihän se niin mennyt Cool

20 minuuttia kesti Biggen löytää jänis sateessa ja niin lähti sitten koppelo-ajo liikkeelle.

Tunnin kuuntelin mahtavaa orkesteria  jolloin iso valkoinen  jänis hyppi eteeni, pysähtyi hetkeksi ennen kuin  jatkoi  matkaa.

8 minuuttia myöhemmin tulee Ines kohdalle  lauman etupäässä ja Tilde (6kk) viimeisenä. Ajon jatkettua 1,5 tuntia sain Tilden kiinni ja tuntia myöhemmin vanhemmat koirat. Hiukan liikaa ehkä Tildelle mutta ei se millään olisi halunut lopettaa vielä siinä vaiheessa.